Tavoitteita listataan yleensä vuoden, tai vaikka kauden vaihtuessa. Tänä vuonna kisakausi vaihtui tavallaan ehkä vähän salakavalasti erään nimeltämainitsemattoman viruspahalaisen vuoksi ja ainakin itsellä meni vähän koko homma sekaisin. ​

Edellisen kauden tavoitteena oli Vinin kanssa tietysti SM-kisat, joihin olimme jo syyskaudella keränneet tarvittavat tulokset kasaan. Olimme vasta 2019 ensimmäistä kertaa SM-kisoissa, ja nyt olisi ollut kiva päästä toisenkin kerran koittamaan josko tällä kertaa pyystyttäisi vaikka vielä pikkasen parempaankin suoritukseen. Tämän vuoden SM-kisat kuitenkin peruttiin ja nollien kerääminen on alkanut kokonaan alusta. Vinin kanssa varmasti päätavoitteena on tänäkin vuonna kerätä tuo osallistumisoikeus SM-kisoihin, mutta tärkeintä on että pidetään kisoissa hauskaa ja tehdään yhdessä hyviä ratoja. Oli ne sitten samoja ratoja kuin mitä tuomari oli suunnitellut, tai ei. Vini on vähän hidas koira, joten jos vauhti yhtään kasvaa edellisestä kaudesta, niin se on aina plussaa! Vini onkin jo muutamat nollat kerännyt, ja tuplanollakin on kisakirjaan jo merkattuna, joten nollien keruu on jo ihan hyvällä mallilla, ja minusta viimeisimmissä kisoissa on ollut ihan  mukava vauhtikin, Viniksi. ​

Lexin kanssa edellisen kauden tavoite oli nousta kolmosiin. Se se vasta olikin pitkä ja kivinen tie, mutta lopulta tavoite täyttyikin! Muutaman kerran ollaan onnistuttu tekemään ihan suht ok ratojakin jo kolmosissa, mutta nollia ei vielä ole tullut. Lexin kanssa olisi tavoitteena saada kisoihin eheitä suorituksia, ja mielellään vähän lisää onnistuneita keppejä. Ei tietysti yhtään haittaa jos niitä nolliakin sen myötä joskus tulee, mutta ei meillä vielä ensi vuoden SM-kisoihin taida mikään pakottava kiire olla. Saataisi nyt ensin kisavire vähän tasaisemmaksi ja muutenkin pakka kasaan. Lexin kanssa ollaan oltu tämä vuosi idän TopTeamissa varakoirakkona, ja ensi vuonna voisimme ehkä tavoitella varsinaista koirakkopaikkaa.


Tällä talvikaudella treenataan noin joka toinen viikko Sanni Kariniemen opissa Sipoossa sekä noin pari kertaa kuukaudessa myös Timo Liuhdon opissa Espoossa. Molemmilta ollaan saatu paljon hyviä neuvoja ja vähän erilaisia näkökulmia meidän tekemiseen. Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan kaikki uusi osaaminen siirrettyä myös kisaradoille. Lisäksi meillä on luvassa ainakin yksi TopTeam-leiri jonne sain ilokseni paikan myös Vinille. 

Tästä tulee niin mahtava loppuvuosi, sekä tietysti huippuhieno kisakausi! 

Onko sulla valmentajaa?

Valtaosa agilityurheilijoista kouluttautuu edelleenkin pääosin edustamissaan seuroissa. Kouluttajina seuroissa toimii yleensä seuralaiset itse, talkootyönä ja mahdollisesti saaden jonkinlaisia etuja vastineeksi työpanoksestaan. Seuroissa on aktiivisina paljon motivoituneita ja päteviäkin kouluttajia, mutta voi olla myös sellaisia jotka hiukan pitkin hampain vetävät kursseja saadakseen talkoopisteitä. Jokatapauksessa monissa seuroissa kurssit voivat olla lyhyitä, ja kouluttaja vaihtuu koko ajan. Tällöin ei varsinaisesti pääse syntymään kunnollista valmennussuhdetta, vaan kyse on enemmänkin lajikoulutuksesta. Toki on tosi hyvä saada koulutusta  eri ihmisiltä ja eri näkökulmista, mutta edistymisen kannalta  hyvällä valmentajalla ja valmennussuhteella voi olla isokin merkitys. Valmentajalla ei tarvitse käydä joka viikko. Valmentajan kanssa voi pitää tapaamisia tai muita tsekkauksia vaikka kerran kuukaudessa, ja käydä muun ajan muilla kouluttajilla, tai treenata itsekseen. Olisi kuitenkin hyvä säännöllisesti palata valmentajalle joka tuntee juuri kyseisen koiran ja kyseisen ohjaajan jo pidemmältä ajalta. 

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista hyvässä valmentajassa on mielestäni se, että valmentaja on aidosti kiinnostunut valmennettavasta koirakosta. Minulla on ollut useampia valmentajia etsiessäni sopivaa. Joskus on ollut tosi kivoja valmentajia, mutta kun alan kertoa kisakuulumisia, varsinkin kisamenestystä, en välttämättä ole saanut juuri minkäänlaista reaktiota. Tulee vähän sellainen olo että turhaanko täällä treenataan! Minusta tuntuu todella kivalta, jos kerron valmentajalle kuulumisia, että ollaan käyty kisoissa, niin valmentaja kysyy miten kisoissa meni, ja mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Ja ehkä jopa miettii minun kanssani, miksi joku virhe tapahtui. Silloinhan valmentaja saa työkaluja itselleenkin mitä seuraavaksi työstettäisi. Ja erityisen mahtavaa on tietysti jos valmentaja ihan aidosti myötäelää myös menestyksen tuomissa iloissa. 
Hyvälle valmentajalle on varmasti tosi monta muutakin määritelmää. Varmasti ihan yhtä monta kuin on valmennettavia urheilijoitakin. Jokainen hakee vähän erilaista valmentajaa ja valmennussuhdetta. Toisaalta joku valmentaja voi hyvin osata olla monipuolinen ja toimii monenlaiseen valmentajantarpeeseen. Kannattaakin alussa rohkeasti käydä useampien eri valmentajien koulutuksissa tunnustelemassa valmennustyyliä ja muutenkin tutustumassa valmentajaan. Näin varmasti jokaiselle löytyy juuri se sopivin tyyppi omaksi valmentajaksi.

Nythän Agilityliitossakin on lähdetty uudistamaan koko koulutusohjaajasysteemiä niin että nykyään koulutetaan agilityvalmentajia, joka on aivan mahtava juttu. Saadaan niitä valmentajia sinne seuratasolle ja päästään mahdollisesti muodostamaan valmennussuhteita seurojen sisällä, ja entistä enemmän tukemaan toinen toistamme. Silti jatkossakaan ei välttämättä ole mitenkään mahollista päästä joka kurssilla saman valmentajan kurssille. Silloin valmennussuhteista voidaan toki muodostaa lyhytaikaisempia, tai sitten jokainen voi yrittää pitää itsellään seurasta ns. omavalmentajaa, jonka kanssa pääsisi esim. kisareissuille yhdessä, tai vapaatreenaamaan silloin tällöin yhdessä, niin että pääsisi saman valmentajan kanssa säännöllisesti käymään läpi omaa tasoaan, tuntemuksiaan, tavoitteitaan, jopa pettymyksiäänkin. Tai sitten on mahdollista edelleen ostaa valmentajapalvelut erikseen yksityiseltä puolelta, ja omassa seurassa jatkaa muuten lajitreenejä. 
Omasta mielestäni on aivan mahtavaa että meillä on vihdoin agilityssäkin Suomessa lähdetty muiden urheilulajien tyyliin tekemään meille seuratasollekin lajivalmentajia!


Kuuntelin muuten eräällä kisamatkalla ajellessa Persjättö-podcastia, jonka jaksossa 9 puhuttiin tästä ihan samasta aiheesta. Kannattaa kuunnella!