<![CDATA[PUTKEEN MENEE - AGILITY - Blogi]]>Thu, 06 May 2021 19:38:08 +0300Weebly<![CDATA[Hikke]]>Thu, 06 May 2021 13:29:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/hikke
Picture
Santos'souriant Danae Noir
Helmikuussa meille muutti pentu. Tällä kertaa se ei ollutkaan russeli, vaan australiankelpie. 

Olin miettinyt pitkään että joksus ottaisin muun kuin russelin, ja olin miettinyt mikä se voisi olla. Kelpieistä minulla oli entuudestaan hieman kokemusta, mutta olin ymmärtänyt että niiden luonteissa on tapahtunut vuosien saatossa jonkin verran muutosta enkä ollut ihan varma haluaisinko sittenkään kelpietä. Mietin useita erilaisia rotuja. En ollut ajatellut että sen tarvisi olla juuri paimenkoira, mutta joku vähän erilainen koulutettava kiehtoi kuin terrierit. En myöskään näen itselläni kovin suurta koiraa, olen aina pitänyt pienistä koirista, ja siksi minulla varmaan onkin ollut aina russeleita. Joten yritin miettiä mielellään medi-luokan rotuja. Mietin keskarivillistä, mudia, ja myös pientä amerikanpaimenta. Enkä ollut siis vielä ainakaan vuoteen ottamassa uutta koiraa.

Eräänä päivänä törmäsin kuitenkin astutusilmoitukseen. Taustalla mulle tuttuja kivoja kelpieitä, ja aloin sitten tutkia niitä sukuja ihan huomaamattani. Lopulta totesin että nyt olen tutkinut tätä yhdistelmää jo niin paljon, että taidan olla kiinnostunut ottamaan tästä pennun. Joten laitoin ystäväni yllyttämänä kasvattajalle pitkän viestin. 

Sitten odoteltiin että mitä sieltä mahtaa syntyä. Lopulta ne syntyivät, ja tuli kahdeksan narttua ja kaksi urosta! Siis oikeasti kahdeksan narttua joista valita! Pakko se oli sitten uskoa että hitto meille tulee kelpie. 

Valittiin ihana musta pallero joka oli vilkas ja reipas ja repi lelua. Nimikin sille oli jo alusta asti valmiina: Hikke. 

Mua jännitti ihan hullun paljon. Ajattelin monta kertaa, ja ajattelen välillä vieläkin että mitä tästä oikein tulee! Hikke sopeutui meille heti.  Se oli alusta asti reipas ja fiksu. Opetin sille ensimmäisestä päivästä lähtien että pedeissä ja meidän makuuhuoneessa on rauhallista ja turvallista, ja sinne se kivasti rauhoittuu aina kun meno menee turhan villiksi. 

Hikke on nyt kohta viisi kuukautta vanha ja aika paljon kaikenlaista on ehditty yhdessä tehdä. Olen yrittänyt aika paljon dokumentoida Hiken pentupuuhasteluja instagramiin, mutta välillä ei tietysti kaikkea ehdi tai muista postata. Olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon kaikenlaista, mukavasti ja turvallisesti. Niin ettei kovin paljon tulisi huonoja kokemuksia tai ahdistavia tilanteita, tai jos sellaisia tulee, niin niistä päästäisi yli yhdessä. Hikke on reipas kyllä mutta jotkin asiat sitä jännittää tietysti. Se ei myös täysin varauksetta ole aina rohkea kaikkia ihmisiä kohtaan, joten pyrin siihen että se saisi vierailta ihmisiltä pelkästään positiivisia hyviä kokemuksia. On myös tilanteita joissa se voi ulkopuolisen silmään näyttää ihan reippaalta, mutta itse näen ilmeestä että nyt on pikkasen "hui saakeli" -tilanne päällä.

Hikke on älyttömän opppivainen ja pääasiassa se on kaikelle avoin. Jos on joku uusi tehtävä, temppu, mikä vaan, niin se on että okei, tehdään sitten! Mutta saattaa olla että Hikke vaikuttaa ihan tosi helpolta tapaukselta, mitä se ei kuitenkaan varsinaisesti ole. Aika paljon olen töitä sen kanssa ihan alusta asti tehnyt pohjia rakentaen jotta ollaan tähän pisteeseen päästy. Esim. namilla Hikke ei alunperin motivoitunut ollenkaan. Olen ihan opettamalla opettanut sen ottamaan namia palkaksi. Nykyään toimii jo melko kivasti nameilla, ja vaihtaa lelut namiin, mutta ei varsinaisesti siksi että namit olisi mitenkään superjuttu, vaan siksi että Hikke tietää että sillä hetkellä on kaksi vaihtoehtoa: joko se tekee töitä mun kanssa nameilla, tai sitten se ei tee mun kanssa töitä ollenkaan. Ja se mieluummin tekee hommia sitten nameilla kuin ei ollenkaan. Lelu voi olla siinä ihan vieressä tyrkyllä, mutta sen saa vasta kun siihen annetaan erikseen lupa.

Tosi hauskaa meillä on tähän asti ollut yhdessä, mutta kyllä mä aika usein mietin silti että apua, näinköhän mä sen vielä saan pilattua! 

Instagramista tosiaan löytyy meidän touhuiluja enemmän https://www.instagram.com/putkeenmenee/

]]>
<![CDATA[Vinistä agilityvalio!]]>Mon, 30 Nov 2020 12:04:47 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/vinista-agilityvalio
Eilen oli Vinin päivä! 
Kisattiin TAMSKilla lauantaina ja sunnuntaina. Olen jonkun aikaa tehnyt niin etten ilmoita molempia koiria ihan kaikille radoille samoihin kisoihin, mutta nyt ajattelin että nämä voi olla viimeiset kisat hetkeen, niin ilmoitin molemmat kaikille radoille. 
Lauantaina Vini oli vähän villi! Se bongaili kauheasti esteitä ja kaarsi ja vähän rallatteli menemään. Hauskaa tuntui olevan. Vika agilityrata oli hyvä, mutta keinulla tuli virhe niin otin keinun uusiksi.  Lexi onnistui hyppärillä muuten paitsi kepeille kielsi. Saatiin siis Lexinkin kanssa edes yksi vitonen viikonlopun  aikana! 

No, sunnuntaina heti aamulla Vini oli epätyypillisen virkeä ja hyväntuulinen. Eikä kisoissa tuntunut minkäänlaista kankeutta. Eka rata oli kiva. Juostiin se hyvällä sykkeellä, ja melko sujuvasti nollana läpi, eikä mitään ihmeitä tapahtunut. Vini oli heti toka lähtijä, ja teki radan ensimmäisen  nollan. Olin  ihan supertyytyväinen meidän rataan ja siitä jäi huippuhyvä mieli. En ehtinyt muuten kamalasti online-tuloksia sitten seuraamaan, koska Lexi lähti radalle luokan viimeisenä. Lexin radan jälkeen olikin yllätys suuri kun huomasin että radalla oli tullut vielä kaksi nollaa, mutta molemmat oli meitä hitaampia! Niinpä Vini voitti ja sai viimeisen agilitysertin tullen agilityvalioksi!

Tämä oli mulle iha mieletön saavutus. Minun ensimmäinen agilityvalio! Tie valioksi ei ole ollut kovin helppo. Vini on todella fiksu ja oppivainen, sekä hirmu kuuliainen. Nolliakin Vini on  tehnyt etenkin pari viimeistä vuotta ihan kohtalaisen tiiviiseen tahtiin, mutta Vinin heikkous on aina ollut nopeus. Tai sen puute. Hyvillä linjoilla sekä tarkalla mutta rohkealla ohjauksella ollaan saatu pikkuhiljaa nipistettyä sekunteja pois. Viniä täytyy ohjata niin että linjat on mahdollisimman optimaaliset, että sillä vauhti säilyisi koko radan. Ja eilen ekalla radalla sitten aikalailla onnistui tuo kaikki! 

Vini nousi kolmosiin aikanaan muutamassa kuukaudessa, ja ollaan kisattu kolmosissa jo neljä vuotta, mutta agisertejä ei ole näkynyt. Pari hyppysertiä ollaan vuosien varrella onnistuttu kyllä saamaan. Kesällä aloin säänöllisesti ottamaan yksäreitä Liuhdon Timon valmennuksessa, ja ehkä tässä on jotain palasia alkanut loksahdella paikoilleen kun ensimmäinen agilityserti saatiin Vinille syyskuun lopulla, toinen viime kuussa, ja viimeinen eilen! Vini keräsi kaikki kolme agilityvalion arvoon vaadittavaa agilitysertiä noin kahdessa kuukaudessa! En voisi paljon onnellisempi olla! 

Nyt Vini saa pitää taukoa agilityradoilta ja rallatella kisoissa vain hyppäreillä, josko joskus se viimeinen hyppysertikin onnistuttaisi nappaamaan. Minä keskityn agilityradoilla toistaiseksi vain Lexiin. Jos nyt siis joskus taas kisoja tulee, 


FI AVA Kisentel's The Charm Of You,
Vini, FI AVA FI MVA LT MVA EE MVA Kisentel's The Charm Of You.
]]>
<![CDATA[Meidän tavoitteet]]>Sat, 12 Sep 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/october-18th-2020Tavoitteita listataan yleensä vuoden, tai vaikka kauden vaihtuessa. Tänä vuonna kisakausi vaihtui tavallaan ehkä vähän salakavalasti erään nimeltämainitsemattoman viruspahalaisen vuoksi ja ainakin itsellä meni vähän koko homma sekaisin. 
Edellisen kauden tavoitteena oli Vinin kanssa tietysti SM-kisat, joihin olimme jo syyskaudella keränneet tarvittavat tulokset kasaan. Olimme vasta 2019 ensimmäistä kertaa SM-kisoissa, ja nyt olisi ollut kiva päästä toisenkin kerran koittamaan josko tällä kertaa pyystyttäisi vaikka vielä pikkasen parempaankin suoritukseen. Tämän vuoden SM-kisat kuitenkin peruttiin ja nollien kerääminen on alkanut kokonaan alusta. Vinin kanssa varmasti päätavoitteena on tänäkin vuonna kerätä tuo osallistumisoikeus SM-kisoihin, mutta tärkeintä on että pidetään kisoissa hauskaa ja tehdään yhdessä hyviä ratoja. Oli ne sitten samoja ratoja kuin mitä tuomari oli suunnitellut, tai ei. Vini on vähän hidas koira, joten jos vauhti yhtään kasvaa edellisestä kaudesta, niin se on aina plussaa! Vini onkin jo muutamat nollat kerännyt, ja tuplanollakin on kisakirjaan jo merkattuna, joten nollien keruu on jo ihan hyvällä mallilla, ja minusta viimeisimmissä kisoissa on ollut ihan  mukava vauhtikin, Viniksi. 
Lexin kanssa edellisen kauden tavoite oli nousta kolmosiin. Se se vasta olikin pitkä ja kivinen tie, mutta lopulta tavoite täyttyikin! Muutaman kerran ollaan onnistuttu tekemään ihan suht ok ratojakin jo kolmosissa, mutta nollia ei vielä ole tullut. Lexin kanssa olisi tavoitteena saada kisoihin eheitä suorituksia, ja mielellään vähän lisää onnistuneita keppejä. Ei tietysti yhtään haittaa jos niitä nolliakin sen myötä joskus tulee, mutta ei meillä vielä ensi vuoden SM-kisoihin taida mikään pakottava kiire olla. Saataisi nyt ensin kisavire vähän tasaisemmaksi ja muutenkin pakka kasaan. Lexin kanssa ollaan oltu tämä vuosi idän TopTeamissa varakoirakkona, ja ensi vuonna voisimme ehkä tavoitella varsinaista koirakkopaikkaa.


Tällä talvikaudella treenataan noin joka toinen viikko Sanni Kariniemen opissa Sipoossa sekä noin pari kertaa kuukaudessa myös Timo Liuhdon opissa Espoossa. Molemmilta ollaan saatu paljon hyviä neuvoja ja vähän erilaisia näkökulmia meidän tekemiseen. Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan kaikki uusi osaaminen siirrettyä myös kisaradoille. Lisäksi meillä on luvassa ainakin yksi TopTeam-leiri jonne sain ilokseni paikan myös Vinille. 

Tästä tulee niin mahtava loppuvuosi, sekä tietysti huippuhieno kisakausi! 
]]>
<![CDATA[Valmentajan merkitys]]>Thu, 10 Sep 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/valmentajan-merkitys
Onko sulla valmentajaa?
Valtaosa agilityurheilijoista kouluttautuu edelleenkin pääosin edustamissaan seuroissa. Kouluttajina seuroissa toimii yleensä seuralaiset itse, talkootyönä ja mahdollisesti saaden jonkinlaisia etuja vastineeksi työpanoksestaan. Seuroissa on aktiivisina paljon motivoituneita ja päteviäkin kouluttajia, mutta voi olla myös sellaisia jotka hiukan pitkin hampain vetävät kursseja saadakseen talkoopisteitä. Jokatapauksessa monissa seuroissa kurssit voivat olla lyhyitä, ja kouluttaja vaihtuu koko ajan. Tällöin ei varsinaisesti pääse syntymään kunnollista valmennussuhdetta, vaan kyse on enemmänkin lajikoulutuksesta. Toki on tosi hyvä saada koulutusta  eri ihmisiltä ja eri näkökulmista, mutta edistymisen kannalta  hyvällä valmentajalla ja valmennussuhteella voi olla isokin merkitys. Valmentajalla ei tarvitse käydä joka viikko. Valmentajan kanssa voi pitää tapaamisia tai muita tsekkauksia vaikka kerran kuukaudessa, ja käydä muun ajan muilla kouluttajilla, tai treenata itsekseen. Olisi kuitenkin hyvä säännöllisesti palata valmentajalle joka tuntee juuri kyseisen koiran ja kyseisen ohjaajan jo pidemmältä ajalta. 

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista hyvässä valmentajassa on mielestäni se, että valmentaja on aidosti kiinnostunut valmennettavasta koirakosta. Minulla on ollut useampia valmentajia etsiessäni sopivaa. Joskus on ollut tosi kivoja valmentajia, mutta kun alan kertoa kisakuulumisia, varsinkin kisamenestystä, en välttämättä ole saanut juuri minkäänlaista reaktiota. Tulee vähän sellainen olo että turhaanko täällä treenataan! Minusta tuntuu todella kivalta, jos kerron valmentajalle kuulumisia, että ollaan käyty kisoissa, niin valmentaja kysyy miten kisoissa meni, ja mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Ja ehkä jopa miettii minun kanssani, miksi joku virhe tapahtui. Silloinhan valmentaja saa työkaluja itselleenkin mitä seuraavaksi työstettäisi. Ja erityisen mahtavaa on tietysti jos valmentaja ihan aidosti myötäelää myös menestyksen tuomissa iloissa. 
Hyvälle valmentajalle on varmasti tosi monta muutakin määritelmää. Varmasti ihan yhtä monta kuin on valmennettavia urheilijoitakin. Jokainen hakee vähän erilaista valmentajaa ja valmennussuhdetta. Toisaalta joku valmentaja voi hyvin osata olla monipuolinen ja toimii monenlaiseen valmentajantarpeeseen. Kannattaakin alussa rohkeasti käydä useampien eri valmentajien koulutuksissa tunnustelemassa valmennustyyliä ja muutenkin tutustumassa valmentajaan. Näin varmasti jokaiselle löytyy juuri se sopivin tyyppi omaksi valmentajaksi.

Nythän Agilityliitossakin on lähdetty uudistamaan koko koulutusohjaajasysteemiä niin että nykyään koulutetaan agilityvalmentajia, joka on aivan mahtava juttu. Saadaan niitä valmentajia sinne seuratasolle ja päästään mahdollisesti muodostamaan valmennussuhteita seurojen sisällä, ja entistä enemmän tukemaan toinen toistamme. Silti jatkossakaan ei välttämättä ole mitenkään mahollista päästä joka kurssilla saman valmentajan kurssille. Silloin valmennussuhteista voidaan toki muodostaa lyhytaikaisempia, tai sitten jokainen voi yrittää pitää itsellään seurasta ns. omavalmentajaa, jonka kanssa pääsisi esim. kisareissuille yhdessä, tai vapaatreenaamaan silloin tällöin yhdessä, niin että pääsisi saman valmentajan kanssa säännöllisesti käymään läpi omaa tasoaan, tuntemuksiaan, tavoitteitaan, jopa pettymyksiäänkin. Tai sitten on mahdollista edelleen ostaa valmentajapalvelut erikseen yksityiseltä puolelta, ja omassa seurassa jatkaa muuten lajitreenejä. 
Omasta mielestäni on aivan mahtavaa että meillä on vihdoin agilityssäkin Suomessa lähdetty muiden urheilulajien tyyliin tekemään meille seuratasollekin lajivalmentajia!


Kuuntelin muuten eräällä kisamatkalla ajellessa Persjättö-podcastia, jonka jaksossa 9 puhuttiin tästä ihan samasta aiheesta. Kannattaa kuunnella! 
]]>
<![CDATA[Agilityurheilu ja kehonhuollon merkitys]]>Sat, 15 Aug 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/agilityurheilu-ja-kehonhuollon-merkitys
Eräissä kisoissa kiinnitin lämmitellessä huomiota koirien liikkeisiin. Kummallakin oli jonkinlaista tavallisesta poikkeavaa lievää kiertoa liikkeissä, joten aloin epäillä että onko niille tullut jumeja. Meillä on koirilla aika säännölliset kehonuoltorutiinit. Jumppaillaan ja venytellään, liikutaan monipuolisissa maastoissa, ja tehdään hyvät lämmittelyt. 


Varasin heti ajat fyssarille ja tehostettiin toiminnallisia liikkuvuustreenejä kisojen jälkeisellä viikolla, ja lajitreenit jätettiin vähemmälle. 

Helpotuksekseni fysioterapeutti löysi kummaltakin  vain kireyksiä, ja kumpikin tuntui vastaavan hoitoon heti, eikä mitään suurempaa vahinkoa ollut ilmaantunut. Käytiin vielä yhdessä jumpat ja lämmittelyrutiinit läpi, ja sovittiin että me jatketaan  samaan malliin samoilla jumppakuvioilla eikä säännöllisille hieronnoille tms. hoidoille ole edelleenkään tarvetta. Vini olikin itseasiassa aika hyvin lähtenyt ilmeisesti jo aukeamaan tehostettujen jumppailujen ansiosta, mikä sekin oli tosi hyödyllinen tieto  minulle. 

Säännöllinen jumppa, venyttely, tai toiminnallinen liikkuvuusharjoittelu parantaa lihasten toimintaa, se pidentää lihaksia, ja vähentää myös loukkaantumisriskiä lihasten muuttuessa kimmoisammiksi. Monipuolinen harjoittelu pitää koiran lihaksiston  myös tasapainoisempana. Lisäksi huolellinen lämmittely on tärkeä osa lihashuoltoa. Paljon tärkeämpi kuin jäähdyttely. Huolellisesti lämmitellyt lihakset myös palautuvat paremmin kuin huolimattomasti lämmitellyt.

Meidän alkuverryttelyyn kuuluu kävelyä, hölkkää, sekä lyhyitä spurtteja. Lisäksi tehdään jumppaliikkeitä jotka aktivoivat lihaksistoa. Ja nämä nämä kaikki tehdään  yhdessä, koira sekä ohjaaja. Spurtit teen monesti ns. lähtöharjoituksina, eli jätän koiran paikallamakuuseen ja lähden juoksemaan, ja juostessani kutsun koiran, ja juoksen hetken karkuun, kunnes koira saa minut (ja kädessäni olevan lelun) kiinni. Koiran lämmittelyjumpat ovat erilaisia taivutuksia namin perässä, sekä muita toiminnallisia liikkuvuusharjoituksia. Välillä vähän vaihdellenkin, niin korokkeilla kuin ilmankin. Itse teen kyykkyjä, askelkyykkyjä, kyykkykeinutteluja, lonkan avauksia, ja milloin mitäkin. Myös keskivartalon lihaksistoa olisi hyvä saada aktivoitua ennen suoritusta. Kun lämmittelyrutiinit on hyvät ja huolelliset, pystyy sekä ohjaaja että koira parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, ja esim. revähdyksien riski pienenee huomattavasti ja lihakset myös palautuvat suorituksesta silloin paremmin. 

Vapaapäivinä lenkkeillään metsissä ja meillä on pihallakin tarhoissa epätasaista maastoa, jossa rauhallinen kävely on myös todella hyväksi koirille. Lisäksi jumpataan monena päivänä viikossa. Koirat jumppaa erilaisten korokkeiden avulla, tasaisella, tikapuilla, välillä rakennetaan keppariesteistä harjoitussokkeloita, jne. Ja ohjaaja sitten jumppaa kahvakuulalla, kehonpainoharjoituksilla, käsipainoilla, sekä vähintään pari kertaa viikossa kuntosalilla kunnon lihasharjoituksin. Salille pyrin ajamaan pyörällä (matkaa ei tosin ole kuin 3,5km suuntaansa, mutta saa siinä vähän jo lämpöä alle mennessä, ja jalkapäivän jälkeen noi viimeiset ylämäet kotiinpäin on kyllä aikamoista herkkua. Kuitenkin aika hyvä olo tulee kun pinnistelee ne kotiin asti taluttamatta!), ja lisäksi saatan toisinaan tehdä 10-20km pyörälenkkejä ihan vain kuntoilun vuoksi. Pidempiäkin pyörämatkoja olisi kiva ajella, mutta vähän tuntuu ettei aika riitä, tunti on aika maksimi yleensä mitä ehdin erilliseen pyörälenkkiin tuhlaamaan. Minulla on kyllä kuntoilun lisäksi myös painonpudotustavoite, jota tällä hetkellä on vielä viitisen kiloa jäljellä, 9kg on jo tultu alas. Mutta mitä parempi lihaskunto, ja mitä parempi aerobinen kunto, sen sujuvampaa agilitykin varmasti on! Eikä siitä painonpudotuksestakaan ainakaan haittaa ole esim. nopeuden suhteen. Ja näiden lisäksi teen siis kotosalla itsekin toiminnallisia lihaskuntoharjoituksia, mm. SpeedUpin matkassa. 

Meillä siis treenataan agilityyn liittyen paljon muutakin kuin pelkästään lajitreenejä, sekä koirat että ohjaaja!

Categories

All

]]>
<![CDATA[Piha-agilityä turvallisesti]]>Tue, 07 Jul 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/piha-agilitya-turvallisestiPicture

Nyt kun aika monet kaupat myyvät edullisesti piha-agilityyn soveltuvia erilaisia esteitä, niin moni varmasti innostuu kokeilemaan agilityä koiransa kanssa, vaikkei olisi itsellä ennestään lajista kokemusta. Tai voi myös olla että aikaisemmat kokemukset on jostain 90-luvun tietämiltä, jolloin laji oli aika erilainen kuin tänä päivänä. 

Pihaesteet on tosi käteviä, monesti ne ovat helposti liikuteltavia, sekä vaativat todella pienen säilytystilan, joten ne sopivat myös kerrostaloasujille. Esteet voi säilyttää kotona komerossa ja kantaa pihalle pienelle läntille treenin ajaksi. 


Yksin treenatessa tulee kuitenkin tiedostaa, että laji voi olla koiralle hyvinkin rasittavaa ja agility voi väärin suoritettuna olla koiralle jopa vaarallista. Ajattelin tässä käydä läpi hieman tärkeimpiä asioita joita ottaa huomioon jotta harjoittelu olisi mahdollisimman turvallista koirallesi. 


Ensinnäkin koira tulee aina lämmitellä hyvin ennen harjoitusta. Lihasten lämmittely ennen treeniä ehkäisee revähdyksiä ja muita vammoja, sekä lisää myös lihasten tehoa. Tee esim. puolen tunnin lenkki koiran kanssa, aloittaen rauhallisemmin, ja loppupuolella voitte puolet ajasta tehdä esim. juoksupyrähdyksiä ja käännöksiä yhdessä. lämmittelyn olisi hyvä tapahtua kaikissa niissä askellajeissa joissa harjoituskin tullaan tekemään. 


Harjoituksen kesto on  myös todella tärkeä. Liian pitkiä aikoja ei kannata harjoitella. Itse pidän yleensä ihan max. 15-25 min treenejä, ja näissäkin pieniä levähdystaukoja yleensä. Itse olen toisinaan joutunut ihan laittamaan ajastimen puhelimeen, koska jos innostun  oikein jotain kuvioita hiomaan niin aika menee kuin siivillä, ja saatan vahingossa muuten treenata turhankin pitkään. Pyrin myös siihen etten tee samaa harjoitusta kovin montaa toistoa peräkkäin. Ehkä viitisen toistoa, ja sitten jotain muuta välillä, tai pieni tauko. Harjoitukset kannattaa yleensä pitää  sen mittaisina että koiralla säilyy iloinen mieli taukoon asti, eikä vireystila laske ihan älyttömästi. Monesti nuorilla tai  kokemattomilla koirilla alkaa väsymys painaa jo viiden minuutin kohdalla. Jos tuntuu että koiran suoritustaso laskee selkeästi, eikä se oikein tahdo jaksaa suorittaa, yritän saada vielä yhden helpotetun onnistumisen, ja tämän jälkeen pidän juoma-/ lepotauon. Kotipihassahan tauottaminen on aika helppoakin, kun voi mennä itsekin käymään vaikka sisällä hetkeksi. 


Estekorkeudet on todella tärkeä asia. Liian korkeiden hyppyjen hyppääinen rasittaa koiran niveliä todella paljon. Virallisissa kilpailuissa on määritelty seuraavat maksimikorkeudet, joita korkeampia hyppyjä ei kansallisissa kisoissa ikinä ole: 
  • maksit: 50 - 60 cm
  • pikkumaksit: 40 - 50 cm
  • medit: 30 - 40 cm
  • minit: 20 - 30 cm
  • pikkuminit: 10 - 20 cm

KV-kisoissa saattaa olla 5cm korkeampia hyppyjä. 
Säkäluokat on määritelty seuraavasti: 


  • Pikkumini - säkäkorkeus alle 28 cm
  • Mini – säkäkorkeus alle 35 cm
  • Medi – säkäkorkeus 35–42,99 cm
  • Pikkumaksi - 43-49,99 cm
  • Maksi – säkäkorkeus 50 cm tai yli



Minulla on russeleita, ja russeleiden säkäkorkeus on lähes aina alle 35cm, osalla jopa alle 28cm, joten minun koirani treenaavat melko matalilla hypyillä, rimakorkeus max. 30cm. 


Seuraava tärkeä huomioitava asia on koiran ikä. Nuorta, alle 1-vuotiasta koiraa, ei tulisi hyppyyttää kisojen maksimikorkeuksilla, yleensä mineillä pidän rimat 10cm korkeudella vuoden ikään asti. Pikkumineillähän saattaa kisoissakin olla tuo 10cm, mutta ainakin russeleilla se ei pienilläkään koirilla ole koiraan suhteutettuna yleensä kuin suunnilleen kintereen korkeudella, joten pikkuminikoiriakin voisin hyppyyttää 10cm rimoilla. On myös mahdollista käyttää pennuille ns. bumpereita. 


Monia harjoituksia voi tehdä myös pelkän siivekkeen ympäri, tai käyttäen  mitä tahansa kierrettävää esinettä, esim.  tuolin, puun, tai pensaan ympäri olen joskus kierrättänyt koiriani kun olemme harjoitelleet erilaisia ohjauksia.


Ihan äskettäin tuli vastaan youtubessa video, jossa oli haastateltu eri maiden huippunimiä juuri nuorien koirien treenaamisesta. Kaikilla heillä oli maxi-luokan koiria, ja kukaan heistä ei hyppyytä alle vuoden ikäisellä koiralla yli 30cm esteitä. ja 30cm oli siis se minikoirien kisakorkeus. 


Erikoisesteiden kanssa  on vieläkin tärkeämpää olla tarkka miten ja milloin harjoittelu aloitetaan. Kontaktiesteet (A, puomi ja keinu) ovat fyysisesti rasittavia, ja vaativat koiralta hyvää kehonhallintaa, joka harvemmin kovin nuorella koiralla on vielä parhaimmillaan. Pujottelueste, eli kepit, on myös todella raskas este, joten sen harjoittelua ei kannata nuoren koiran kanssa aloittaa kuin korkeintaan melko avoimella kujalla, tai 2x2 porteilla, niin että koira suorittaa estettä käytännössä vielä suoraan juosten. Kontaktiesteissä on myös aina vaarana että koira putoaa ja säikähtää, tai pahimmassa tapauksessa loukkaa itsensä, joten niiden treenaamiseen  kannattaakin aina pyytää apua joltain jolla on agilitystä ennestään kokemusta ja taitoa kyseisten esteiden opettamiseen. 


Piha-agilityputkien kanssa kannattaa huomioida se, että putki pitäisi pystyä tukea niin että se pysyy paikoillaan koiran juostessa siellä, jos putki lipsahtaa alta, voi koiralle kovassa vauhdissa käydä todella pahastikin. Useimmat "markettiputket" ovat niin kevytrakenteisia, etteivät kestä putken päältä meneviä painoja, ja sitten taas joidenkin mukana tulevat "telttatikut" eivät useinkaan pysy kiinni ja toisekseen jos putki liikahtaa ja siirtyy sellaisen päälle, saattaa käydä niin että koira putken sisällä juostessaan lyö varpaansa metallitikkuun, jolloin pahimmassa tapauksessa voi vaikka varvas murtua. 


Lisäksi useamman esteen ratoja suunnitellessa olisi hyvä tietää sopivista esteväleistä. Alle neljää metriä en laittaisi itse, ellei  kyseessä ole hyppytekniikkaharjoitus, tai joku muu poikkeustreeni. Pääasiassa pidän omien koirien treeneissä esteillä vähintään n. 6m välejä, ja yleensä treenaan pihalla 2-4 esteen muodostamia ratoja. 


Treenin jälkeen on yhtä tärkeää huolellinen jäähdyttely kuin lämmittelykin ennen treeniä. Itse yleensä lähden rauhalliselle kävelylenkille noin puoleksi tunniksi, niin että koiran hengitys tasaantuu ja läähätys loppuu. Huolellisellä lämmittelyllä ja jäähdyttelyllä voi ehkäistä lihasjumeja, revähdyksiä, sekä muita loukkaantumisia. Muistathan lämmitellä myös omat lihaksesi hyvin!

Yleisesti neuvoisin kaikkia aloittelijoita menemään ensin kurssille opiskelemaan oikeat esteiden suoritustekniikat pätevän koulutusohjaajan/valmentajan silmien alla, ja vasta sen jälkeen siirtymään itsenäiseen harjoitteluun. Tai jos kurssille osallistuminen on mahdotonta aikataulujen tai välimatkojen, tms. vuoksi, on tänä päivänä tarjolla myös todella hyvin toteutettuja verkkokursseja, esim. https://www.ilomme.fi/

Muista vain valita koirasi ikään ja teidän kokemustasoonne sopiva kurssi! 


Tästä Agilityurheilijat.fi:n artikkelista voit lukea lisää nuoren koiran kanssa harjoittelusta. Ja mikäli englanti taipuu, niin alta voit katsoa aikaisemmin viittaamani Naarah Cuddyn videon, joka antaa paljon ajateltavaa varmasti monelle kokeneemmallekin agilityohjaajalle.


Mikäli esteiden oikeaoppinen suoritustapa tai arvostelu mietityttää, niin tiesithän että ne löytyy SAGIn  sivujen materiaalipankista
https://www.agilityliitto.fi/site/assets/files/7831/b_laji_ja_arvosteluohje_musta_120218.pdf


Mukavia harjoitteluja!

Categories

All

]]>
<![CDATA[Lexille OIVA!]]>Mon, 08 Jun 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/lexille-oiva
Ennen lauantaita mulla oli mielessä hyvinkin erilainen kisa-aiheinen postaus. Alkuviikon kisat ei nimittäin menneet kovinkaan  hääppöisesti. Ilmoitin Lexin heti tauon päätyttyä kolmelle päivälle kisaamaan. Tiistaina oltiin Jyväskylässä JAT-tilassa. Lexi oli heti alusta asti huonossa vireessä. Varmaan kuumuus ja viikonlopun treenit painoi, ja siihen päälle vielä aivan  uusi kisapaikka. Jo verkkaesteillä tuntui että koiralla on ihan muuta mielessä kuin  agility. 


Nuo kisat meni enimmäkseen haisteluksi ja haahuiluksi, ja kaikki kepit meni ihan penkin alle ekalla yrittämällä. Jos nyt oikein jotain positiivista kaivaa, niin agilityradalla puomin kontakti oli hyvä, ja puomin jälkeiset käännökset tosi sujuvat. Koiran kisavire oli todella huono, ja se oli kyllä harmi koska olin jo ehtinyt kuvitella että vireongelmista on päästy kun treeneissä ei ole enää ottanut häiriötä vaikka Sporttiksellakin meitä treenaa kaksi koiraa kahta rataa yhtäaikaa. 

Keskiviikkona sitten vuorossa oli Riman kisat Riihimäellä. Taas Lexille uusi kisapaikka. Ja yllätyksekseni kisat olikin ulkokentällä. En ollut vissiin innostuspäissäni kovinkaan tarkkaan mitään tietoja lukenut kun tiistainakin kisapaikalla tuli ihan yllätyksenä että siellä olikin kaksi hyppäriä ja vain yksi agirata! Nyt Lexi oli onneksi jo parempi. Ekalla radalla oli hyvät kepit, ja koira pysyi hanskassa vaikka paineistuikin selvästi häriöistä ympärillä. Kahdella muulla radalla oli sitten jo vauhtia ja meininkiä pätkittäin paremmin, vaikka virheitä tulikin. Näistä kisoista jäi jo parempi mieli, ja tuli sellainen olo että ehkä tää vielä tästä kunhan taas vaan päästään kisaamaan ja saadaan rutiinia. 

Torstaina aloitettiin Liuhdon Timon pujottelukurssi Sporttiksella, ja perjantaina pidettiinkin ihan vaan huilipäivä. 

Lauantaina lähdettiin Helsinkiin I-HAHin kisoihin Pirttikosken Reetan radoille. Täytyy sanoa että mennessä ei oikein ollut kisafiilistä, ja vähän oli sellainen olo että nyt ei oikein huvittaisi. Jotenkin kuitenkin skarppasin ja ajattelin että no, menee miten menee.


Ekalla hyppyradalla mulla oli  hyvä suunnitelma, mutta lähdössä jo totesin että koira ei oo ihan täysillä mukana, ja sitten sössin lähdön. Muutamat pikkuhaahuilut  tuli matkan varrella, mutta muuten oli ihan  hyviäkin pätkiä ja kepit onnistui! 

Toka agilityrata tuntui jo tutustumisessa ihan sairaan  hyvältä! Ajattelin vaan että voi kun koira ei keksisi nyt mitään haahuiluja. Ja voi mikä onnenpäivä oli kun koirakin pysyi koko radan mukana! Tehtiin pitkästä aikaa yhdessä ihan siisti nollarata kisoissa! En todellakaan liikkunut ja ohjannut nopeasti ja rohkeasti, mutta ei mitään  kamalaakaan tapahtunut. Ja tällä nollalla me voitettiin ja saaatiin vihdoin OIVA kakkosista! 

Kolmannella agilityradalla ohjasin sitten rennommin ja rohkeammin ja mentiinkin paljon vauhikkaammin, ja vaikka siinä virhetä ja HYL tulikin, jäi siitä todella hyvä mieli. 

Seuraavan kerran kun lähdetään kisaamaan saan siis ilmoittaa molemmat koirat kolmosiin! Aikamoinen työvoitto kaikkien vire- ja keppiongelmien jälkeen. Nyt lupaan että kolmosissa en ota ainakaan heti alkuun mitään paineita vaan yritetään vetää niin rennosti kun vaan pystytään. Peukut vaan pystyyn että koiralla on lähdöissä edes suht ok vire!
]]>
<![CDATA[A niinkuin agility]]>Tue, 26 May 2020 21:00:00 GMThttp://putkeenmenee.fi/blogi/a-niinkuin-agilityAgility on urheilulaji, koiraurheilulaji. Agility on hauskaa yhteistä tekemistä koiralle ja koiran ohjaajalle. Agility on myös kilpailulaji sekä koemuoto. Agility aktivoi koiraa. 
Agility on niin paljon. Agility on ihan paras harrastus minkä tiedän! 


Agility on minun lajini. Olen omien koirieni kanssa harrastellut kaikenlaista. Käymme edelleen aktiivisesti myös näyttelyissä, ja moni koiristani sekä kasvateistani menestyy niissäkin  mainiosti. Silti agility on se ykköslaji. Jo kasvattajana yhdistelmää miettiessäni ajattelen tulevien pentujen agilityominaisuuksia. Luonteita, toiminnallista ja tasapainoista rakennetta, sekä tasapainoisia, vaivattomia liikkeitä. Toiveena on pitää linja sellaisena että tulevaisuudessa kun päätän jättää pennun kotiin, saan taas uuden mukavan harrastuskaverin ja kisakaverin agilityyn. 

Omia koiria on tällä hetkellä kuusi, kaikki jackrussellinterrierejä: Vini, Liina, Lexi, Nöpö, Sofia ja Mortti. Yksityiskohtaisemmat esittelyt koirista ajattelin tehdä omina postauksinaan. Näistä koirista kisaa tällä hetkellä Vini (mini3) ja Lexi (mini2). Lexin kanssa treenataan tällä hetkellä paljon taitoja. Nöpön kanssa treenataan myös säännöllisemmin. Tällä hetkellä meneillään keppiprojekti, sekä ah-niin-ihana kontaktiprojekti! Näistäkin projekteista voisin kirjoittaa aivan omat postauksensa vielä myöhemmin. Sofia ja Mortti ovat vielä alle vuoden ikäisiä, joten niiden kanssa on treenailtu agilityä hieman vähemmän. Lähinnä perustaitoja vasta. Liina mammalomailee toistaiseksi toisen omistajansa luona. 

Toki meillä puuhataan koirien kanssa monenlaista muutakin. Lenkkeillään metsissä, uidaan järvissä, nautitaan luonnosta. Joskus jopa harjoitellaan muita lajeja kuten rally-tokoa tai mejää. Russeli on kiva monipuolinen rotu monenlaiseen menoon! Ja toki nämä toimittavat hyvin myös sohvaperunan virkaa silloin kun ei olla pihalla touhuamassa. ]]>